lauantai 15. syyskuuta 2012

Ihanille lukijoilleni!

Vihdoin täällä jälleen, mutta vain ilmoittamassa, että olen aloittanut uuden blogin, koska tämä nyt alkujaankin oli sellainen "harjoituskappale" =) ja nyt kun sitten elämän mullistaessa perhettäni ja muklutellessa arkea oman aikansa ja nyt tilanteen hiukkasen tasaannuttua, olen taas päässyt vihdoin ompelemisen pariin paremmin...tosin, melkeempäs ompelukseni ovat nyt jääneet sille tasolle, että heti kun olen saanut tehtyä jonkun, se on lähtenyt meiltä toiseen taloon. =) Tämän blogin päivityskin jäi sitten kokonaan kun en muka koskaan ole kerennyt kuvaamaan mitä olen tehnty. Nyt kuitenkin päätin että kun elämä rauhottuu/rauhottunut (voiko se edes sitä olla kun meillä tässä muutto juuri käsillä ja tämä talo pannaan ylösalaisin ja rempataan kaikki paitsi kaksi vasta remontoitua huonetta?!?!) =D , jatkan blogin pitämistä ja koska sain vihdoin tilattua omat "nimikointi" lappuseni, päästin vaihtaa blogin samalle nimelle lappusten kanssa. Jotenkin sitä halusi että maailmalle lähteneet omat rakkaat tekeleet saisivat merkin minusta mukaansa ja nyt innolla odotan lappusten saapumista. =) Mutta tuossapas linkkiä blogiin, jota koitan mahdollisuuksien mukaan tämän jälkeen päivitellä. =)

http://tannapero.blogspot.fi/

Toivon sydämestäni että ainakin osa teistä lukijoista, löytäisi myös tuonne lukijakseni. =) Ja kiitos  että toisinaan piristitte tätä blogia kommenteillanne. =)

Tanja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti