torstai 9. kesäkuuta 2011

Kesäpukua pojalle

Helteet tuli sitten niin yhtäkkiä että huomasin etten ollut varautunut, varsinkaan pienimmän kohdalla. En halunnut tehdä noin pienelle sortseja, enkä t-paitaa, en perus lyhyt hihaista bodyakaan, enkä leikkipukua, joten kokeilin muokata kaksista housuista sortsipuvun, niin että keskellä olisi resori. Yläosa siskoni antamista kaavoista hiukan muokkailtuna, alaosa jostain housujen kaavasta muokailtuna ja tietty lahkeet lyhennettyinä. (lahkeet tosin olisivat saaneet olla lyhkäsemmät - totesin vasta valmista pukua sovittaessa) =)
Yleensä olen tuolla siskoni kaavalla tehdessä vuorittanut yläosan, nyt ajattelin että tulisi liian kuumaksi, joten laitoin vain neppien kohdalle ohkasen trikoon jossa tukikangas. Toivon mukaan kestää neppien käytön. Jälkeenpäin mietittynä, alaosakin olisi ehkä tullut paremmaksi kun olisin muokannut vain tuota "olkainhousujen" kaavan alaosaa leveemmäksi, koska tahdoin alaosan hiukan "pussittavan", mutta toimii noinkin. Ihteä vain nyt häirihtee sitten toi sauma keskellä alaosaa, ja tietty kun en tajunnu et kuviot olisi voinu koittaa saada osumaan kohdilleen.



Yläosan reunat huollittelin samalla keltaisella resorilla, jälkeenpäin harmitti kun "tehosteena" ompelin ruskealla, koska tuntuu et jokainen pikku "mutka" pomppaa omaan silmään. =D


Vyötäröllä olevan resorin oikeaan kohtaan hahmottaminen teetti päänvaivaa, koska mallikin nukkui tuolloin. =) 

Kangas metsolan traktori joustofroteeta ja resori eurokankaalta.

1 kommentti:

  1. Tosi kivan näköinen kesäpuku. Toi kangas on kyllä ihanaa, harmi kun meillä ei vilistä pieniä poikia.

    VastaaPoista